tiistai 25. joulukuuta 2012

Tonttutalon taustat

Ajattelin näin jouluillan pimetessä hieman raottaa salaisuuden verhoa joulukalenterina toimineessa tonttutalossamme. Tein talon asukkaat, tontut, joululahjaksi vanhemmilleni pari vuotta sitten. Ne on tehty Das-massasta ja maalattu akryylimaaleilla. Lakit ovat kartonkia ja hiukset pellavakuitua. Tontut on tehty muistuttamaan perhettämme (myös koirat ovat edustettuina), joten voitte arvailla kumpi tyttötontuista on Anna ja kumpi Leeni ;)! Isä-tonttu on oma suosikkini. Inspiraatio tontuille ja kaapille tuli  meille rakkaista Wil Huygenin ja Rien Poortvlietin Suuresta tonttukirjasta ja Tonttujen kutsusta. Voin suositella niitä lämpimästi kaikille! Kirjoissa on ihastuttavan tarkkoja kuvauksia tonttujen asumuksista ja elintavoista, ja kuvitus on ihan uskomattoman hienoa! 
 Tonttukaapin teimme Annan kanssa yhteistyönä viime jouluksi tonttujen kodiksi. Kaappi oli oikeastaan alkusysäys koko miniatyyriharrastukselle, mutta tonttuperheen kaltaisia hahmoja olemme askarrelleet ennenkin. Ostin kaapin muistaakseni Kodin Terrasta, mutta hiomme siitä koristetekstin pois, koska se ei oikein sopinut projektin henkeen (New York Loft..). 
Monet koristeaiheet talossa ovat Poortvlietin kuvituksille uskollisia. Talossa oleva arkku on myös Tonttu-kirjojen inspiroima. Emme joulukalenterissa paljastaneet, mitä arkun sisällä on, koska se on tonttujen suurin salaisuus.. Jos olette lukeneet kirjat, tiedättekin mistä on kysymys!

I thought I might tell you a bit about the history of this advent calendar house and it's occupants. I made the elves a couple of years ago as a Christmas gift for my parents. The elves are supposed to resemble our family, so you can guess which elf girl is Anna and which is Leeni :)! My personal favorite elf is Dad. Elves are made of Das-clay and they are painted with acrylic paint. The hats are made of carton, and hair is linen fibre. Sources of inspiration for both the elves and the house are the elf books by Wil Huygen and Rien Poortvliet. I can really recommend these book, they are wonderful!
We made the elf house together last year, also as a gift to our parents, and it was actually the beginning of our miniature hobby. When I bought the cabinet it had a decorative text (New York Loft) on the doors but since it didn't fit in the theme very well we decided to remove it ;).. We used many elements of Poortvliet's illustrations in the interiors of the house. The trunk is also from Huygen and Poortvliet's books. We never showed you what is inside the trunk since it is the greatest secret the elves have. If you have read the book you know what I'm talking about, of course!

Have a lovely snowy Christmas night, we sure do (it's almost a storm out there)!

Lumista jouluiltaa kaikille!

-Leeni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti